Viihdeuutiset

Olen jo pidemmän aikaa itsekseni pohtinut ja jopa julkisesti kritisoinut sitä miten median julkaisemat uutiset ovat muuttuneet.

Vielä reilu vuosikymmen takaperin esimerkiksi iltapäivälehtien sisällöstä löytyi paljonkin ihan oikeita uutisia. Nykyisin jo pidemmän aikaa valtaosa sisällöstä muodostuu ”hömpästä”, viihdeuutisista – on pudottu ”Seiskan” (ei arvosana) tasolle. Tämä näkyy samalla tavoin lehtien digi- ja printtiversioissa. Huolestuttavaa on, että myös maakuntalehtien uutisointiin tämä ilmiö heijastuu enenevässä määrin.

Edelleen erityisesti digilehtiä lukiessa herää monesti kysymys onko todella niin ettei todellista uutisoitavaa ole, kun vuoden takaisia ”uutisia” julkaistaan aina vaan uudelleen. Vai onko kysymys siitä, että ”uusitaanhan tv-ohjelmiakin”? Somen myötä on tullut helpoksi tehdä uutisia. Kun käyttäjä sosiaalisen median postauksessaan julkaisee kuvan kivasta ”heippalapusta” (mikä sana!) niin toimittaja saa ahaa-elämyksen tehdä tästä ”uutisen” minkä olettaa kiinnostavan jokaista mökinmummoa ja pappaa.

Jotenkin kuvittelisi, että kotimaassa ja maailmalla tapahtuu jatkuvasti asioita mistä voisi uutisoida sen sijaan, että näyttävimmät otsikot tehdään viihdemaailmasta. Vai onko sittenkin niin, että julkaistaan sitä mikä myy eikä välitetä onko ”uutinen” vanha vai ei minkä lisäksi oletetaan silmät kirkkaina tällaisen uutisoinnin kiinnostavan kaikkia?

Viihteellisyys ei ole lisääntynyt yksin lehdistön keskuudessa, vaan ajankohtais- ja uutisantia on supistettu myös radio- ja tv-toiminnassa. Esimerkiksi radiossa uutislähetysten pituutta on lyhennetty eikä ole kummallisuus, että tv-uutisissakin aiheena on jokin mitätön viihdemaailman uutinen.

En tarkoita, että kaiken pitäisi olla ryppyotsaista ja tiukkaa, mutta rajansa kaikella ja liiallisella yleistymisellä.

Paitsi se iäkkäämpi mökinmummo tai pappa, myös itse nykyisin usein mietin mistä niitä oikeita uutisia löytyy?

Perinteet kunniaan oli periaatteeni jo 2005. Päivän peili on lähetyksenä nyttemmin historiaa.

Leave a Reply